5.4.2008

Kuukausikirjoitus: Pieniä tekoja


Tarina kertoo vanhasta leskestä, joka oli eläkkeelle jäätyäänkin yhä halukas palvelemaan Jeesusta. Rukoiltuaan asian puolesta hän ymmärsi voivansa tuoda siunausta toisille pianonsoitollaan.
Seuraavana päivänä hän laittoi lehteen ilmoituksen:
”Pianisti soittaa virsiä puhelimen välityksellä niille, jotka ovat sairaita tai masentuneita. Palvelu on ilmainen.” Ilmoituksessa oli numero, johon saattoi soittaa. Jo muutaman kuukauden sisällä hän saattoi tuoda iloa sadoille ihmisille. Monet heistä vuodattivat sydämensä hänelle ja hän saattoi auttaa ja rohkaista heitä.

Raamatussa kerrotaan, miten monet halusivat palvella Jeesusta. Häntä seurasi joukko naisia, jotka palvelivat häntä varoillaan.
Maria voiteli hänen jalkansa kallisarvoisella nardusvoiteella. Hänet kutsuttiin usein aterioimaan. Rakkaus keksii keinonsa palvella.
Monet voivat palvella toisia - ja samalla Jeesusta – musiikilla kuten kertomuksen vanha leski. Musiikki voi lohduttaa, rohkaista ja tuoda iloa. Soittotaito on yksi Jumalan lahjoista, joka tulee antaa Hänen käyttöönsä ja jota kannattaa kehittää. Kaikki lahjat on hyvä ottaa käyttöön seurakunnassa.

Usein pienetkin asiat voivat vaikuttaa henkiseen hyvinvointiimme. Yksikin paha sana voi haavoittaa ja masentaa. Pelkkä kylmä katse voi aiheuttaa mielipahaa. Toisaalta hyvä sana ja ystävällinen katse voivat myös karkottaa sen, mitä paha saa aikaan. Vaikka emme tuntisi, että meillä on mitään merkittäviä lahjoja, jotka voisimme antaa Herran käyttöön, meillä kaikilla on kuitenkin sanamme ja käytöksemme. Ja voimme kaikki opetella näkemään ja sisäistämään, että lähimmäisissämme kohtaamme Jeesuksen. Ollessamme heille ystävällisiä, palvellessamme heitä, soittaessamme heille… teemme sen Jeesukselle.

Risto Kauppinen