17.11.2009

Mauno Järvinen su 15.11.2009

Mauno Järvinen käsittelee puheessaan laajasti kristittyjen elämää maailmassa ja toistensa yhteydessä Jumalan seurakunnassa.

Kaija Turusen alkupuhe pohjautuu psalmiin 143.

Risto Kauppinen su 8.11.2009

Risto Kauppinen tutkii isänpäivän puheessaan Paavalia hengellisenä isänä toisen korinttolaiskirjeen pohjalta.

10.11.2009

Kuukausikirjoitus: Psalmi 23

Psalmi 23 on kuningas Daavidin kirjoittama ja maailmanlaajuisesti tunnettu.
”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.”

Vanhan testamentin puolella kerrotaan kuinka paimenpoika Daavidista tuli kuningas Daavid. Goljatin kohtaaminen ja voittaminen Jumalan antamalla varustuksella oli murrosvaihe hänen elämässään. Daavidille merkitsi paljon kuningas Saulin pojan Joonatanin ystävyys. Seurasi avioliitto Saulin tyttären, Miikalin kanssa. Kaikki näytti hyvältä Daavidin elämässä, mutta sitten nousivat myrskypilvet Daavidin elämään kuningas Saulin vihan myötä. Tulivat erämaavuodet, pakolaisvuodet, muukalaisuusvuodet. Saulin kuollessa Daavid menetti myös hyvän ystävänsä Joonatanin. Daavid valittiin Israelin kuninkaaksi ja hän hallitsi 40 vuotta. Daavid kohtasi Batseban, seurasi lankeemus ja profeetta Naatanin nuhteet ja vastasyntyneen lapsen kuolema. Daavidin poika Salomon syntyi. Daavidin poika Absalom surmasi veljensä Amnonin, tämän tehtyä väkivaltaa Absalomin sisarelle. Absalomin pako ja kapina ja kuolema. Väenlasku vastoin Jumalan ohjeita. Kuolinvuoteellaan Daavid antoi vielä hyvät elämänohjeet Jumalan seuraamisesta hänen seuraajalleen Salomolle.
Psalmi 23 on Daavidin todistus hänen Jumalastaan.
Millainen on minun psalmini 23? Millainen on minun todistukseni Jeesuksesta, todellisesta hyvästä paimenesta?
Paimenesta, joka antoi henkensä lampaiden edestä.

Evi Nevalainen

Jussi Jokisaari su 1.11.2009

Jussi Jokisaari toteaa ehtoollissaarnassaan kuinka tänä aikana neuvotaan monia tapoja päästä lähelle Jumalaa. Kuitenkin Hänen lähelleen pääsee vain ja ainoastaan ristin kautta.

Samuel Yrjölä su 25.10.2009

Samuel Yrjölän puhe käsittelee Jeesuksen vertausta Kylväjästä. Samalla hän käy läpi vertausten tulkinnan periaatteita.